BLOGI

Mitä on asiakasanalytiikka?

Myönnettäköön, että ensimmäistä kertaa asiakasanalytiikkaan tutustuessani asiat vaikuttivat monimutkaisemmilta, kuin olisin osannut odottaa. Kuulostaako tutulta? Vaikka asiakasanalytiikka vaikuttikin alkuun monimutkaiselta kokonaisuudelta, tuntui se myös yhtä aikaa hyvin tärkeältä. On erityisen hienoa, että on olemassa ratkaisuja, jotka auttavat yrityksiä löytämään vastauksia heidän polttavimpiin kysymyksiin; kenelle kannattaa tehdä lisämyyntiä? Kuinka yritykseni voi estää asiakaspoistumaa? Kuinka voin seurata asiakkaani elinkaaren kehittymistä?

ASIAKASANALYTIIKAN OLEMASSAOLO KUMPUAA TARPEESTA YMMÄRTÄÄ ASIAKKAITAMME PAREMMIN

Meistä jokainen on asiakas. Olemme yhtä aikaa myös kävelevä tietopankki – siinä mielessä ainakin, että meistä kerääntyy jatkuvasti tietoa yrityksen ”salaisiin kansioihin”. Meille asiakkaille usein näkymättömiksi jäävä asiakastieto voi olla yritykselle kultaakin kalliimpaa – jos sitä osataan hyödyntää oikein.

Niin kuin yleensäkin, tieto ilman toiminnan raameja ovat kuin kehykset ilman maalausta – toiminta ja sisältö uupuu. Se, että yritys voi löytää tarpeisiinsa vastaavan asiakasanalytiikan avulla vastauksia asettamiinsa kysymyksiin ja toimimalla analytiikan tarjoaman tiedon pohjalta, kuulostaa ainakin minun mieleeni melko järkevältä. Tieto voi lisätä tuskaa, mutta myös tuloksellisuutta ja tyytyväisyyttä. Asiakas on kuitenkin liiketoiminnan keskiössä, joten miksei asiakkaista kerättyä informaatiota kannattaisi hyödyntää; niin yrityksen kuin asiakkaankin hyväksi?

OIKEIDEN ASKELMERKKIEN LÖYTÄMISTÄ

Miten minä näen asiakasanalytiikan? Se on yrityksen halu selvittää asiakkaiden käyttäytymiseen liittyviä, liiketoimintaan vaikuttavia kysymyksiä. Se on kykyä ennakoida tulevaa ja ennustaa kertyneen informaation pohjalta seuraavia, oikeita askelmerkkejä. Asiakasanalytiikka on jo tänä päivänä liiketoiminnan kilpailukeino – se, kuka saavuttaa asiakasymmärrystä ja toimii sen pohjalta oikea-aikaisesti, voi lyödä kilpailijansa laudalta. Haluammeko kulkea laput silmillä vai löytää asiakkaistamme toimintaan vievää tietoa?

Asiakasanalytiikka on kokonaisuus, joka kannattaa käydä läpi yhdessä asiantuntevan henkilön kanssa. On myös hyvä pitää mielessä, että asiakasanalytiikka ja asiakasymmärryksen parantaminen on vasta alku sille, että yritys voi palvella asiakkaitaan ja parantaa liiketoimintansa tuloksia.

Kuinka asiakasanalytiikka voi auttaa sinun yritystäsi? Lataa esite tästä

Tämän blogin on kirjoittanut Anna-Sofia Lassila, Marketing Manager, Customer Intelligence Finland Oy.