CIFIn avulla Laania on voinut siirtyä vahvemmin kohti valmentavaa johtamista: esihenkilöt voivat hyödyntää dataa kehityskeskusteluissa, oppimisessa ja operatiivisessa parantamisessa. Työ on vienyt myös ison askeleen eteenpäin yhtiön datalähtöistä toimintakulttuuria.
Tomi Vartiamäki
Toimitusjohtaja, Laania Oy
Yhteistyö CIFI:n kanssa osoitti suurimman asiakasarvon syntyvän täysin eri tavalla, kun mitä alunperin ajattelimme. Analyysien perusteella pystymme jatkossa kohdentamaan toimenpiteemme huomattavasti tehokkaammin. Eurojen näkökulmasta ero on merkittävä.
Mika Hyötyläinen
Vice President, Neste Oyj
Työssäni olen saanut vapauden kehittää uudenlaisia palveluita sekä toimintamalleja, joiden tueksi olen tarvinnut toisaalta dataohjattua päätöksentekoa sekä toisinaan (lue: usein) henkilökohtaista sparrausta omille ideoille sekä niiden kantavuudelle. Jo vuodesta 2013 olen käyttänyt CIFI Oy:tä säännöllisesti apunani näiden välistä isompien ja välistä pienempien mahdollisuuksien punnitsemisessa.
Tomi Korpaeus
Board member, Partner at Visma AI Works
CIFIn palveluilla on ollut tärkeä rooli yrityksemme asiakashankinnassa. Olemme saaneet CIFIn asiantuntijalta yksilöllistä, yrityksemme tarpeet huomioivaa palvelua. Voimme luottaa CIFIn henkilöihin ja tiedämme, keneen otamme yhteyttä ja saamme ihmiset hyvin kiinni.
Mika Kukkonen
Toimitusjohtaja, CityKatsastus Oy
Parasta CIFI:n palveluissa on, että lähtökohtaisesti mikään dataan liittyvä ei ole mahdotonta ja se on asenne, joka antaa mahdollisuuksia meille asiakkaana.
Pavlos Ylinen
Managing Director, Co-founder at Datafisher
CIFIn kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä usean vuoden ajan. Joustavuus, asiantuntijuus ja palvelualttius on huippuluokkaa. Vahva suositus!
Sami Lahtinen
Toimitusjohtaja, LeadSpark Oy
Liiketoiminnan kasvun johtamisessa CIFIn rooli on meidän yhteistyökumppanina ollut erittäin tärkeä. CIFIn tuottaman numeroihin perustuvan asiakasanalyysin ja sen säännönmukaisen läpikäynnin avulla olemme systematisoineet myynnin prosesseja ja myynnin tulosten seurantaa. CIFI on laadukkailla analyyseillään tuottanut uusia näkökulmia liiketoimintamme kehittämiseen
Janne Elo
Toimitusjohtaja, Oy Tuokko Ltd
On ollut mahtavaa tehdä yhteistyötä, meillä on yhteinen kunnianhimo saada kaikki hyvä irti datasta Asiakaskokemuksen parantamiseksi tiskin molemmin puolin
Ilona Varjonen
Markkinointijohtaja, Alexandria Pankkiiriliike Oyj
Kokemukseni CIFI-yhteistyöstä ovat hyvin positiiviset: Karin ja Peterin osaaminen asiakasanalytiikka-asioissa on hyvin korkealla tasolla, toimintaote korostuneen asiakaslähtöinen ja ongelmanratkaisukyky huippuluokkaa. Voin lämpimästi suosittaa CIFI:ä kumppaniksi liiketoiminnan ja markkinoinnin datalähtöisen kehittämisen työhön!
Henrikki Korhonen
Asiakkuusarkkitehti, ToinenPHD
Lausunnot on säilytetty alkuperäisessä muodossaan. Henkilöiden roolit ja organisaatiot viittaavat lausunnon ajankohtaan, eivät välttämättä nykyiseen tehtävään.
